Sari Vallioniemi

Hei vain!

Tervetuoa hyvinvointivallio.fi -sivuilleni.

  • Ensihoitaja amk/ sairaanhoitaja amk
  • Ensiavun ja terveystiedon kouluttaja
  • Tradenomi (liiketalous)
  • Koulutettu hieroja/ hermoratahieroja

Blogini on perustettu kesän kynnyksellä 2020 ensimmäisen Covid-19 -aallon loppulaskun aikoihin. Päätyökseni toimin ensihoitajana Oulu-Koillismaan Pelastuslaitoksella. Blogiani kirjoitan yksityishenkilönä, enkä edusta työnantajaani kirjoittajana.

Terveys ja hyvinvointi ovat minua kovasti kiinnostavia aiheita. Ensimmäisen kerran hyvinvointiin liittyvät asiat alkoivat kiinnostamaan jo äitiysvapaillani vuosien 2006-2007 aikoihin. Opiskelin tuolloin harrastuksen vuoksi ja äitiyden vastapainoksi mm perinteistä kiinalaista lääketiedettä sekä hermoratahierontaa. Uudemman kerran aihepiiri tunkeutui väkisellä elämääni vuonna 2014, kun koin ”hätäjarrutuksen” toisen käteni halvaantuessa. Minulla oli vain vähäinen toivo (kirurgin mielestä ei sitäkään) kuntoutua. Tuolloin jouduin omin neuvoin ottamaan paljon asioista selkoa ja kuntouttamaan itseäni mm akupunktiolla, osteopatialla, fysioterapialla sekä kuntosalitreenillä. Sen jälkeen terveys ei ole enää ollut itsestäänselvyys ja hyvinvointi on asia, jota haluan vaalia lopun ikääni.

Blogissani käsittelen terveyden ja hyvinvoinnin aihepiiriä varsin kattavasti arkikielisesti ja maanläheisesti kuitenkin ammattiosaamistani hyödyntäen. Kirjoittamisen pontimena minulla toimii ehtymätön uteliaisuus ja sherlockmainen tarve ottaa selvää asioista. Löydän itseni hyvin usein opiskelemassa jotain uutta tai täydentävää ja käytän blogiani myös ammatillista osaamistani tukevana oppimispäiväkirjan kaltaisena alustana. Nyt tyrehdytän tiedonjanoani Itä-suomen yliopiston urheiluravitsemustieteen opinnoilla sekä valmistaudun NHA:n ACE-CPT (American Council of Exercise – Certified Personal Trainer) -loppukokeeseen.

Mukavaa, että löysit blogini. Mikäli sinulla on mielessäsi jokin terveyteen tai hyvinvointiin liittyvä aihe, josta toivoisit minun kirjoittavan, otathan yhteyttä. Muutkin yhteistyöehdotukset ovat tervetulleita. Tavoitat minut yhteydenottolomakkeella tai s-postilla: [email protected]