Ketoosi ei tunnu miltään

Näin se on ensimmäinen kuukausi ketoosissa vierähtänyt. Niin kuin eräässä kalsari-mainoksessa radiossa sanotaan: ”Ei tunnu miltään”. Sitäpä tässä olen pohtinut, että pitäisikö sitten tuntua ja jos pitäisi, niin miltä pitäisi tuntua. Sehän on nähkääs sillä tavoin, että hyvän vyöryessä yli ihminen unohtaa nopeasti mitä oli ennen. Nykyisestä olotilasta on tullut uusi normaali aktiivisen unohtamisen jäljiltä. Ja mitä tuosta, hyvähän se vain on, ettei entisyys liikaa kummittele! Lue tarkemmin ketogeenisen ruokavalion startistani aiemmasta postauksestani.

Tosi puhein, niin onhan sitä muutosta tullut. Tässä tiedostamani muutokset:

  • Näläntunne ei ole enää useinkaan läsnä
  • Ketoflunssan aiheuttama voimattomuus on väistynyt; tilalla lisääntynyt energisyys
  • Unen tarve on vähentynyt
  • Nukun paremmin; en heräile yöllä (mitä nyt alkuun pissahätä herätti – onneksi, ettei tullut lakanapyykkiä!!)
  • Herään virkeämpänä
  • Makenhimosta ei enää tietoakaan
  • Vatsa ei turpoa ruokailun jälkeen
  • ”Kooma” ei iske ruokailun jälkeen
  • Olen tullut tietoisemmaksi ruuan prosessoinnista ja panostanut puhtaaseen ravintoon
  • Olen innostunut kokeilemaan uusia ruokia ja valmistamaan niitä itse aiempaa enemmän
  • Mascarpone on tullut jäädäkseen! (Olen siis elänyt yli 40 vuotta tietämättä tästä herkusta mitään!)

Onko muutoksilla merkitystä?

Erityisesti aiemmin lähes alati vaivannut näläntunne on väistynyt miltei kokonaan. Kertaakaan kuluneen kuukauden aikana ei ole tullut sellainen murhanhimoisuutta hipova näläntunne, eikä tietoakaan nälkäkiukusta. Ensihoidossa työskentelevät tietävät, että ’Aina on hyvä hetki syödä!’. Ei voi koskaan tietää, milloin joutuu ”maailmanlopun keikalle” eikä mikään ei ole karmeampaa kuin nälkiintyä keikalla joka kestää ikuisuuden. Tahtonee kertoa sitä, että verensokeri pysyy tasaisena. Ei minulla aiemminkaan sen kanssa ole ongelmaa ollut, mutta nykyään kaiketi vielä vähemmän.

En ole selvittänyt, mistä johtuu energisyyden lisääntyminen. Mahdollisesti ketoosin tarjoamasta tasaisemmasta vs-tasosta ja rasvapolttoisuudesta tai sitten minä vain kuvittelen. Fakta on kuitenkin se, että jaksan aiempaa paremmin pitkäkestoiset aerobiset liikuntasuoritukset ja palautuminen niistä on nopeampaa. Mikään muu ei ole muuttunut kuin ruokavalio. On täysin mahdollista, että ruokavaliomuutoksen myötä koen lumevaikutuksia, ihan vain siksi, että haluan uskoa niin. Sen verran hataralla pohjalla uskoni kuitenkin on, että mikäli energisyyden lisääntyminen ei ole todellista, niin se valkenee kyllä pian!

Tumma suklaa sopii ketogeeniseen ruokavalioon alhaisen hiilihydraattipitoisuuden vuoksi.
Maitosuklaa on vaihtunut tummaan suklaaseen, jota käytän satunnaisesti pieniä määriä mm. jälkiruokien raaka-aineena.

Ketoosi kampittaa hiilarikooman

Hiilarikoomat eli nopeiden hiilihydraattien nauttimisesta aiheutuva väsymys on myös väistynyt, tottakai, kun enää niitä ei ole tarjolla. Nopet hiillarit (leipä, pasta, peruna…) nostavat nopeasti verensokeritasoja, joten haiman pitää joutuin pukata verenkiertoon vastavaikuttajahormoni insuliinia pitääkseen vs-tason optimaalisena. Sokeripiikkiä seuraa insuliinipiikki ja se jos mikä väsyttää kovasti! Aivojen toiminnan kannalta haitallinen ja häiritsevä ilmiö. Rasvapolttoisella ketoilijalla ei tätä ongelmaa ole ja sen kyllä huomaan. Ruokailun jälkeen ei taaskaan ’tunnu miltään’ eli ei ole tarvetta ruokalevolle eikä aivot ole jumissa.

Ketogeeninen ruokavalio vaatii uuden oppimista. Viime viikkoina olenkin seurannut paljon somea ja etsinyt sieltäkin vinkkejä omaan ruokailuun. Tästä on ollut sekin hyöyty, että olen tullut entistä tietoisemmaksi ravintoaine- ja lisäainepitoisuuksista. Pyrin syömään mahdollisimman puhdasta ja prosessoimatonta ravintoa ja valitsemaan luomua. Tietysti myös lompakon tilanne ohjaa valintoihin, mutta en koe maksavani turhasta, jos ostan luomua ja/tai kotimaista. Rahansa voisi huonomminkin käyttää. En ole ruokani kanssa mikään visualisti, vaan lapan lautaselleni sapuskat siinä järjestyksessä ja semmoiseen kokoonpanoon kuin nyt sattuvat tulemaan. Kuten ennenkin, suosin yksinkertaista ja helppoa. Usein lounaaksi maistuu esim pihvi, salaattia ja muita kasviksia oliiviöljyllä kuorrutettuna sekä fetajuustoa tai muuta rasvaisempaa juustoa tai vaikka creme fraichea. Riittävän rasvan saanti pitää huolehtia. Hiilareiden kanssa olen jo hyvin päässyt sinuiksi.

Fananammas Glass sopii ketoilijankin ruokavalioon

Somessa on paljon hehkutettu näin kuumina kesäpäivinä Fananammas-jäätelöä ja tänään sitä vihdoin Välivainion K-Marketista kävin hakemassa. Mauksi valitsin suklaan. Muita vaihtoehtoja olivat vanilja ja lakritsi. Oli kyllä ehdottomasti hyvää, parempaa kuin esim VHH-Lohilot, mutta teen silti itse parempaa! Suklaajäätelöä en ole vielä tehnyt, mutta vadelmajäätelöni hakkaa mennen tullen Fananammaksen. Lasken tämän hyväksi uutiseksi, sillä sehän vahvistaa asemiani varteenotettavana ketokokkina!

Makrojen laskeminen loppui

Kotitekoinen vadelmajäätelö on ketoilijan kesäherkku

Alkuun laskin makroja ihan sen takia, että hahmottaisin etenkin hiilareiden määrän. Aika pian sen aloinkin hahmottamaan ja jätin FatSecretin pois. Ketostixeillä olen satunnaisesti tarkistanut, että ketoosi pitää, vaikka välillä hiilareita on mennyt ihan takuulla yli 30 g/vrk. Tosin sellaisina päivinä olen sitten harrastanutkin rasittavampaa liikuntaa. Nyt kuukauden jälkeen mennään siis ihan mutulla ja se sopii enemmän kuin hyvin minulle.

Ajattelin, että juhannus olisi tuottanut haasteita makrojen kanssa, mutta enemmänkin haasteet olivat liiassa proteiinissa kuin hiilareissa. Grilliin nakkasin Kivikylän Huilun Tuhtia, jossa hiilarit muistaakseni 0,3g/100 g. Sen kylkeen meni sitten broileria ja tietysti salaattia ja majoneesia. Alkoholit jätin suosiolla muille. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun kukaan ei kyseenalaistanut ruokavaliota eikä alkoholittomuutta! Kyseinen seurue muutamaa yksilöä lukuunottamatta ei edes tiennyt, että olen nyt ketogeenisellä. Eli täydestä menee kuin väärä raha! Hienoinen keskivartalopöhö palasi juhannuksen jälkeen ja arvelen sen johtuvan liiasta proteiinista. Sen kanssa vielä vähän jämäkkyttä tarvitaan.

Ketoosissa vuoro(t)yöhön

Pohjustuksena kerrottakoon, että minulle vuorotyö, erityisesti yövuorot, ovat olleet jo pitkän tovin haaste itsessään. Palautuminen kuormittavista vuoroista on ollut puutteellista enkä osaa ennen ensimmäistä yövuoroa nukkua päikkäreitä, joka entisestään lisää stressiä. Sen vuoksi jättäydyin poiskin ensihoidosta puolitoista vuotta sitten. Takaisin palasin neljä kuukautta sitten. Toistaiseksi on mennyt kohtuudella. Jonkinlaisen haasteen olen silti saanut kehiteltyä vuorotyöstäni. Ensihoidossa teen rytmiä PPYYVVVV eli kaksi päivävuoroa (12 h) ja kaksi yövuoroa (12 h), jonka jälkeen neljä vapaata. Päivävuorot menee yleensä aivan hyvin, paitsi rauhallisissa vuoroissa notkun jääkaapilla ihan vain vanhasta tottumuksesta. Kertaakaan ei vielä oikea nälkä ole ollut. Asema, jolla nyt työskentelen, on lähtökohtaisesti alueemme rauhallisimmasta päästä. Näin ollen en osaa varautua yövuoroihin niin, että ajettaisiin keikkaa koko yö.

Lähtökohtaisesti ajattelen, ettei yöllä tarvitsisi syödä ollenkaan. Ja jos kuitenkin nälän vuoksi pitää, niin hyvin kevyesti. Viimeisimpään yövuoroon starttasin munakkaan, pekonin ja kasvisten voimin. Nämä kietaisin huiviini noin klo 20 maissa heti vuoron alettua. Tällä kertaa (juhannusta enteillen), vuoro ei ollut yhtä rauhallinen kuin tavanomaisesti. Keikat tipahtelivat epäedullisesti niin, että aina ehdittiin takaisin asemalle ja päätä tyynyyn, mutta unesta ei saanut kiinni ennen kuin Virve (= viranomaisverkon päätelaite, johon tehtävät saapuvat viestinä) uudelleen ilmoitti kansalaisen avuntarpeesta. Aamuyön tunnit juhannusaattoa vasten tarjoilivat kyllä parasta mitä Suomen luonto vain tarjota voi, mutta keho pisti hanttiin. Aamuyön usva koivukujalla kilpaili sakeudessaan aivosumuni kanssa, joka oli nyt palannut pitkän hiljaiselon jälkeen. Ei auttanut kivennäisvedet eikä Tilsit-juuston napostelu; päätä jomotti ja väsy oli valtava. Epätodellisen oloinen nälkäkin väijyi mielessä.

Voiko ketoosi nopeuttaa palautumista vuorotyössä?

Pitkänkin tuntuinen vuoro kuitenkin loppuu aikanaan ja kotiin päästyäni pistin nukkumaan ja nukuinkin koiran unta noin viitisen tuntia. Entisvanhaan olisin herännyt edelleen jäytävään aivosumuun, joka ei hälvene koko päivänä. Nytkin heräsin melko tokkuraisena, mutta olo koheni aiempaa nopeammin. Tunteroisen aikana hörppäilin pari kuppia kermakahvia ja söin aamupalan. Sitten olikin aika virittäytyä juhannuksen viettoon. Koko aatto meni oman voinnin osalta poikkeuksellisen hyvin siihen nähden, että takana raskas yövuoro. Hankala sanoa, vaikuttaako ruokavalion muutos palautumiseen (joka siis aiempaa parempi), mutta itse yövuorosta selviämiseen sillä ei ole ollut mainittavaa merkitystä ainakaan vielä. Elän toivossa, että kokonaisvaltainen palautuminen olisi jatkossa helpompaa. Olo on hyvä ja toistaiseksi aion jatkaa tällä tiellä. Ketoilu-kokemusten karttuessa, kirjoittelen taas aiheesta lisää.

hyvinvointivallio Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *